Leikki on osa koulutyötä

Leikki on osa koulutyötä

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

WALL OF PLAY ensi-ilta!

Sain viime viikonloppuna kokea oman draamaopettajuuteni kasvua oikein metrikaupalla. Olin kutsunut vanhoja opettajakollegoita koeryhmäksi tutustumaan draaman työtapoihin ja testaamaan uutta keksintöäni Wall of Play:tä. Koulussa seinän voisi nimetä myös Leikki- ja Draamaseinäksi. Rakkaalla lapsella on monta nimeä! Seinän avulla on mahdollisuus pitää draaman työtavat näkyvissä luokkahuoneessa ja näin draamasta tulee helposti osa kouluarkea. Wall of Play antaa mahdollisuuden draaman toteuttamiseen monessa tilanteessa. Työtavat haastavat kokeilemaan draamaharjoituksia vaikka oppikirjan kuvan pohjalta. Lähtökohdaksi draamaharjoitukselle kelpaa lähes mikä vaan: esine, runo, sana, tarina, sarjakuva, satu, taidekuva, musiikki jne. Ja joskus voidaan lähteä myös liikkeelle työtavasta käsin, esimerkiksi patsaasta. Patsastyöskentely voi sitten johtaa ryhmän luomaan uuden henkilön ja kertomaan hänen tarinansa.

Olin kerännyt kollegoilleni erilaisia kuvia, runoja, nuotin ja uutisen seinän testaamista varten. Olimme tutustuneet draaman työtapoihin ja vihdoin oli aika testata uutta seinää. Opettajat jakautuivat ryhmiin. Ryhmät valitsivat seinältä yhden kuvan ja yhden työtavan. Jokainen ryhmä ohjasi suunnitelmansa muulle ryhmälle. Teimme äänimaisemamatkan metrolla meren yli kaupunkiin. Harjoittelimme Mona Lisan kuvan avulla rooli seinällä -työtapaa. Pääsimme haastattelemaan huntupäistä naista tyhjässä tuolissa.

Wall of play toimi hienosti ja nostatti mahtavat fiilikset! Mitähän kaikkea tällä seinällä vielä voisikaan tehdä? Parhaimmillaan se vaikuttaisi positiivisesti oppilaiden kouluviihtyvyyteen ja koulumotivaatioon? Voisiko leikistä ja draamasta tulla luokan yhteinen toimintakulttuuri, johon oppilailla olisi myös omistajuus! Kuulen jo korvissani oppilaan kysymyksen: "Hei ope! Voitasko tehdä tästä kuuma tuoli?" Minä uskon, että Wall of Play voisi tuoda suomalaiseen kouluun lisää toiminnallisuutta, kokemuksellisuutta, naurua, rohkeutta, kekseliäisyyttä, elämyksellisyyttä, yhteishenkeä, tunneälyä, luovuutta ja keskustelua.

Rooli seinällä
Piirretään henkilön ääriviivat isolle paperille. Kirjoitetaan henkilöstä tietoja ääriviivojen ympärille.  Opettajan kysymykset ohjaavat toimintaa, esim. Kuka hän on? Nimi? Ikä? Luonne? jne. Iso paperi kiinnitetään seinälle. Rooli seinällä voi antaa alkusysäyksen tarinalle tai muuhun draamatyöskentelyyn.

Tyhjä tuoli
Asetetaan tyhjä tuoli ryhmän eteen ja kuvitellaan haluttu henkilö siihen istumaan. Ryhmä saa vapaasti kysyä kuvitteelliselta henkilöltä kysymyksiä ja myös vapaasti vastata niihin. Tyhjä tuoli antaa mahdollisuuden saada lisää tietoa halutusta henkilöhahmosta. Työtapa on erityisen hyvä silloin, kun ei haluta kenekään oppilaan henkilöityvän kyseiseen hahmoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti