Leikki on osa koulutyötä

Leikki on osa koulutyötä

lauantai 31. lokakuuta 2015

Leikki ja draama koulussa - sirkushuveja vai oppimista?

Oma kouluhistoriani läpi peruskoulun ja lukion ei oikeastaan leikkiä ja draamaa sisältänyt. Uusia asioita opittiin perinteisesti: opettajat opettivat, luettiin oppikirjoja ja tehtiin vihkomuistiinpanoja. Kaikki oppivat, toiset nopeammin ja toiset hitaammin. Itsenäinen tiedonhaku eri lähteistä ja tavoilla oppikirjojen ulkopuolelta ja varsinkin toiminnallisuus oppitunneilla olivat lähes olemattomia. En halua kritisoida opettajohtoista tai oppikirjoihin sidottua tapaa opettaa, käytän sitä edelleen itsekin säännöllisesti, mutta olen iloinen, että oppilaita enemmän osallistavat työtavat ovat nykyään mukana kouluarjessa.

Itse huomaan motivoituvani erityisesti leikistä ja draamasta koulussa ja saman motivaation näen oppilaissani, kun opettelemme kouluasioita leikkimällä. Usein leikki vie oppilaat ja opettajansa mukanaan niin, että opiskeltavat asiat aivan kuin vaivihkaa tulevat opetetuiksi ja opituiksi. Joskus jotkut muuten vaikeatkin aiheet saattavat tuntua helpommilta, kun niitä lähestyy esim. roolin ja leikin kautta, ei niinkään pänttäämällä.

Sain ensikosketuksen draamakasvatukseen puhe- ja ilmaisukasvatuksen peruskurssilla OKL:ssä 80-luvun lopulla. Suuri kiitos tästä mahdollisuudesta oppia draaman käyttöä koulussa kuuluu silloiselle draamaopettajalleni Jyväskylän yliopistossa, Erkki Laaksolle. Hän näytti esimerkillään mallin draamaopena toimimisesta meille opeopiskelijoille. Itse löydän omasta opettajuudestani edelleenkin vaikutteita tuolta ajalta.

Vaikka opettajamme oli erinomainen, leikin ja draaman siirtyminen osaksi omaa opetustyötäni ei tapahtunut silmänräpäyksessä. Ensimmäistä kertaa dramaa oppilaiden kanssa kokeilin tosin noihin opiskelijana toimimisen aikoihin opetusharjoittelussa Jyväskylän Norssilla. Opetusharjoittelun ohjaajani kannusti uusien työtapojen kokeiluun ja yllättäen huomasin opettavani ympäristötietoa draaman avulla. 

Bussissa 
Luokkaan rakennettiin "bussi" järjestämällä oppilaiden tuolit muistuttamaan linja-auton penkkijärjestystä. Open tuoli asetettiin etummaiseksi, kuskin penkiksi. Itse istuin kuskin paikalla ja myin matkaliput bussiin nouseville matkustajille. Matkalippuihin olin kirjoittanut tavun ja sanan, jotka oppilas joutui lukemaan, kun myöhemmin leikissä toimin lipuntarkastajana. Ohjasin bussia pysäkiltä toiselle matkustajia esittävien oppilaiden noustessa bussiin milloin missäkin roolissa. Joku osti lastenlipun, kun taas joku toinen nousi kyytiin esittäen hitaasti ja vaivalloisesti liikkuvaa vanhusta. 

Silloin kauan sitten ajatukset ja tunnelmat leikin aikana ja sen jälkeenkin olivat sekavat. Touhu tuntui lähinnä kaaokselta ja epävarmuus siitä, mitä tunnilla opittiin oli suuri. Roolin ja leikin kautta opettamiseen ja oppimiseen tottumattomana opiskelijana en oikein ollut varma, mitä draamaleikki osallistujilleen antoi. Leikkiin osallistuneet oppilaat olivat äänekkäitä ja vilkkaita, innokkaitakin, mutta mitä touhusta opittiin? Olin onnellinen, että uskaltauduin kokeilemaan draamaa työtapana, mutta samalla melkoisen varma ettei se ollut minun juttuni. Tottumus oppimiseen kirjojen, lukemisen ja kirjoittamisen kautta oli niin suuri, että usko muunlaiseen tapaan oppia oli itselläni lähes olematon. 

Näin jälkeenpäin ajatellen bussileikkimme tuntuu mitä mainioimmalta tavalta harjoitella käytännön elämään liittyvää hyödyllistä taitoa leikkimällä. Mielikuvitusbussimatkalllamme harjoiteltiin mm. lipun ostamista ja bussikortin leimaamista sekä kohteliaita käytöstapoja eli puhuttiin muita häiritsemättä ja tarjottiin omaa paikkaa toiselle matkustajalle. 

Yhteyttäminen
Sain työskennellä 15 vuoden ajan Helsinkiläisessä koulussa, jossa meitä draamaan "hurahtaneita" opettajia oli useampia eikä se ollut vain sattumaa. Koulua johti rehtori, joka osasi ja halusi valita taloon samanhenkisiä opettajia, jotka puhalsivat talon taidekasvatuksen lentoon oli sitten kyse draamasta, kuvataiteesta tai musasta. Koulullamme järjestettiin taiteiden iltoja, teimme draamaproduktioita sekä yhteistyötä niin teatterin kuin musiikin ammattilaisten kanssa. 

Opettajakuntaamme kävi myös kouluttamassa draamakouluttaja. Eräässä opettajien draamakoulutuksessa kävimme keskustelua draaman hyödyntämisestä opetussuunnitelman mukaisten oppisisältöjen opettamisessa. Joukossamme oli opettajia, joilla ei ollut liiemmin omakohtaista kokemusta draama -työtavan käyttämisestä, joten epäilyksiä ja epävarmuutta asian suhteen leijui opettajanhuoneemme ilmassa. Päätimme kokeilla yhteyttämisen opettamista draaman avulla. Muistutimme aluksi mieliimme, mitä kaikkea yhteyttämisessä tapahtuu. Samalla, kun keskustelimme aiheesta, yksi osallistujista levitti oksansa ja muuttui puuksi, muutama muu puun lehdiksi, joita seurasivat sateena pöydän pintaan ropiseva sekä maassa virtaava vesi ja ravinteet, taivaalla eli tuolilla seisova aurinko, ilmassa leijuva happi ja hiilidioksidi sekä puun rungossa kutitteleva sokeri. Koko opettajakuntamme oli siirtynyt opetuskeskustelusta roolityöhön ja toimimaan yhdessä eli yhteyttämään. Tilanne oli mieleenpainuva ei vain hilpeydensä vuoksi, kun opettajat niin tosissaan leikkivät yhdessä, vaan siksi koska muistan erityisesti erään työyhteisömme jäsenen vakuuttuneen juuri tämän leikin myötä draaman voimasta kouluasioiden oppimisessa ja opettamisessa.

Kun teen yhteyttämisleikikiä luokassa oppilaitteni kanssa, keskeytän välillä toiminnan ja haastattelen esim. aurinkoa ja pyydän sitä kertomaan tehtävästään. Saatan myös kysellä puun fiiliksiä yhteyttämisestä tai mitä hapelle kuuluu. Sopivassa määrin fiktion lisääminen oppikirjatiedon sekaan saa oppilaat pysymään motivoituneenpina työskentelyyn. Jos esimerkiksi puu kertoo kutiavansa erityisesti oksakohdistaan ja juuristaan, saattaa sokeri osana yhteyttämisprosessia jäädä oppilaiden mieliin paremmin, koska sehän se puun kainaloita ja varpaita kutittaa.

Pystyykö leikkimällä tai draaman kautta opettamaan sitten mitä tahansa? Tuohon en vielä vastausta tiedä, koska aivan kaikkea en opeurallani ole päässyt draamaalailemaan. Sen tosin tiedän, että todella monta koulussa ja elämässä opittavaa asiaa voi draamalla kokeilla ja oppia. Olen opettanut jakokulmaa matikkatarinan avulla, jossa mukana olivat vuorosanat: jaa, kerro, vähennä ja pudota sekä jakanut oppilaille verisolujen roolit ja päästänyt ne virtaamaan luokkaan rakennetun pienen ja suuren verenkierron läpi. Kuinka ollakaan, aika monesta koulussa opittavasta aiheesta leikin saa kyllä aikaan.

Jäätyneet kasvit
Aiheenamme ympäristötiedon tunnillamme oli syksy ja sen merkit luonnossa. Kävimme läpi luonnon värien muuttumisen sekä miten kasvit ja eläimet valmistautuvat tulevaan talveen. Yksi oppilaista kertoi kasvien kuihtuvan ja eräs toinen lisäsi sen johtuvan siitä, että ilma kylmenee ja kasvi ei enää saa imettyä vettä jäisestä maasta. 

"Voi kasvi parkaa, miltähän siitä nyt tuntuu?"

Oppilaan tunnilla tokaisema kommentti ja huoli kasvista sai meidät keksimään ja leikkimään erilaisia tapoja pelastaa jäätynyt ja kuihtunut kasvi. Pari oppilasta tuli esittämään kuihtumisen partaalla olevia kasveja, jotka naama mutrussa yrittivät imeä vettä jäisestä maasta. Muut oppilaat ehdottivat, kuinka kasvit voisi pelastaa kuihtuvalta kohtaloltaan. Kokeilimme ideoita sekä pääsimme näkemään ja kokemaan, miten lämpöinen kupillinen kaakaota tai luokkakavereiden kasvien ympärille rakentama uima-allas (piiri) sai kasvit virkistymään ja hymyilemään.

Jos olen itse joskus ollut epävarma leikin ja draaman sopivuudesta kouluun, tuota samaa epävarmuutta olen kohdannut myös opettajakollegoissani. Leikki ja draama ikään kuin rikkovat sen työjärjestyksen, luokan työkartan, jota pitkin koulupäivät usein etenevät. Kirjat auki, tarkistetaan läksyt, luetaan ja tehdään tehtäviä, harjoitellaan kokeisiin ja sitten kirjat kiinni ja kohti seuraavaa päivää. Leikki ja draamatuokioissa ja -tunneilla oppilaat eivät yleensä tarvitse oppikirjoja, tarinat kirjoitetaan ilman kynää ja paperia kertomalla ja esittämällä, läksyt ja kokeet ovat harvinaisia, oppilaat työskentelevät irti pulpeteistaan ja heittäytyvät rooleihinsa ja, ja oppivat niiden kautta. Niin, saattaa kuulostaa sekavalta, mutta parhaimmillaan on juuri sellaista työskentelyä, oppimista ja opettamista, mihin itse uskon.

Leikki ja draama toimivat hienosti kouluarkea keventävinä ja jaksamista edistävinä "välipaloina" keskellä usein niin stressaavaa ja uuvuttavaa kouluarkea. Enkä tässä tarkoita vain oppilaita, vaan puhun myös itsestäni. Leikki ja draama saavat minut syttymään, unohtamaan kiireen sekä tekemään opetus- ja kasvatustyötäni motivoituneena. Ja kun ope on innostunut, into tarttuu useimmiten myös oppilaisiin. Leikki koulussa ei kuitenkaan ole vain välipala tai herkullinen jälkiruoka, palkinto hyvin tehdystä työstä. Leikin ja draaman kautta voi opiskella ja oppia kouluasioita sekä erityisesti niitä taitoja, joita oppilaat ja me kaikki tarvitsemme elämässämme: esim. toisten huomioimista, vuorovaikutusta, yhteistyötaitoja. Draama onkin mielestäni yhteisöllisin tietämistäni työtavoista. 

Leikistä ja draamasta koulussa on todella tullut minun juttuni, olennainen osa omaa opettajuuttani. Noin 20 vuotta leikkivänä luokanopettajana toimiminen ja matkan varrella leikkituokioissa näkemäni ja kuulemani oppilaitteni riemunkiljahdukset, yhteisöllisyys ja oppiminen ovat sen itselleni varmistaneet!

lauantai 10. lokakuuta 2015

Epäonnistuinko, kun onnistuin itkettämään oppilaitani?

Meidän luokassa itkettiin tänään kunnolla. Aluksi nyyhkittiin huulet väpättäen ja äänet väristen. Sitten ulvottiin ja kollotettiin oikein kuorossa. Olipa hyvä päivä!

Tällä kertaa oppilaiden "itkeminen" oli onneksi yhteistä leikkiä. Keskustelimme luokassa siitä, miltä epäonnistuminen ja onnistuminen tuntuvat. Aihe oli vakava, mutta käyttämämme työtavat leikkisiä. Lapset saattavat myös omissa leikeissään käsitellä vakavia aiheita ja teemoja, kuten surua, yksinäisyyttä tai kiusaamista. Vakavan leikillisyyden ääreen minut aikoinaan ohjasi draamakasvatuksen syventävien opintojeni loistava opettaja, Hannu Heikkinen. Hän käsittelee aihetta tarkemmin väitöskirjassaan: Draaman maailmat oppimisalueina, draamakasvatuksen vakava leikillisyys (JYO, 2002).

Nauruhöyhen - itkuhöyhen
Lämmittelimme draamatuntiamme pikaisilla nauruilla ja itkuilla. Esittelin oppilaille nauruhöyhenen (sininen) ja itkuhöyhenen (punainen). Nauruhöyhenen leijaillessa oppilaiden tuli nauraa ja itkuhöyhenen lennon aikana itkeä.  Puhalsin höyheniä vuoron perään ilmaan ja luokan täytti hihitys, nyyhkintä, hekotus ja vollotus.

Improilmeet ja eleet
Kokeilimme seuraavaksi, miltä ilo ja onnistuminen näyttävät ja tuntuvat. Kerroin oppilaille lyhyitä tarinoita, jotka päättyivät aina onnistumiseen ja sen mukana tuomaan hyvään fiilikseen. Lapset eläytyivät tarinoihin improvisoimalla tarinan huippukohtaan sopivan ilmeen tai eleen. Kun esim. kerroin tarinan ensimmäisestä pyöräajelusta ilman apupyöriä tai kokeesta, josta tuli kymppi, oppilaiden suut kääntyivät virneeseen ja peukut nousivat pystyyn. Tarina futismatsissa tehdystä maalista sai oppilaiden kädet nousemaan ja luokan täyttymään tuuletuksilla ja riemunkiljahduksilla. 

Useimmilla meistä on luonnollisesti halu onnistua siinä, mihin ryhdymme. Aina ei kuitenkaan pysty porskuttamaan voitosta voittoon, vaan matkan varrella sattuu myös pettymyksiä. Epäonnistumiset, kunhan niitä ei vain ole liikaa, saavat meidät todella arvostamaan onnistumisen hetkiä. Toisaalta, jos onnistumisia seuraa aina vaan onnistumisia, kasvaa omat odotukset niin suuriksi, että epäonnistuminen alkaa olla jopa todennäköistä. Kasvattajana kotona ja koulussa, isänä ja opettajana olen huomannut, että tarjotessani kehuja ja rajoja lapselle tulen tuottaneeksi niin onnistumisia kuin myös pettymyksiä lapsen elämään. Ja molempiahan tarvitaan! 

Ajatusäänet pareittain
Oppilaat jatkoivat työskentelyä parin kanssa. Tällä kertaa pyysin oppilasparia miettimään asioita tai tilanteita, jotka saavat heidät tuntemaan pettymystä. Erilaisia pettymyksiä tuli sitten parin kanssa kokeilla ilmeillä,  eleillä ja äänillä. Kiertelin luokassa seuraamassa, ohjaamassa ja kommentoimassa parien pettymyksiä ja epätoivoa. Luokassa näkyi kurtistuneita kulmia ja painuneita päitä, nyyhkytystä ja valitusta. Annoin pareille lisäohjeen keksiä ajatusääni yhteiseen pettymykseensä. Molemmat oppilaat jähmettyivät pettymystä kuvaavaan asentoon ja toinen sanoi ääneen ajatuksen, mikä pettymyksen keskellä päässä liikkuu. Joku kertoi päätään pyörittäen, että karkkipäivä oli peruttu, joku taas voihkaisi, että hävittiin matsi 6-0. Joku oli saanut aivan liikaa läksyjä ja joku oli laitettu kotiarestiin. Oppilaat saivat lopuksi vielä kertoa omista onnistumisista ja epäonnistumisista ja kuten arvata saattoi, tarinoita riitti.

Oppilaiden koulupäiviin mahtuu niin iloa ja surua kuin intoa ja tylsistymistä, välillä riemua, sitten ärtyisyyttä, joskus jopa vihaa ja kiukkua. Tunteita näytetään melkoisen avoimesti. Pettymykset, epäonnistumiset, riidat, uudet tilanteet, vaikeat kouluasiat, koti-ikävä näkyvät ja kuuluvat. Ne saattavat saada lapsen välillä jopa purskahtamaan itkuun keskellä koulupäivää. Samoin myös onnistumiset ja hyvä fiilis näkyy. Kun lapsi saa esim. tarran palkkioksi hyvin tehdystä koulutyöstä, sitä tarraa ei yleensä laiteta piiloon vaan se näytetään myös muille kera leveän ja säihkyvän hymyn.

Minä onnistuin. Katso miten hyvä minä olen!

Aku Ankat
Aku on aina ollut suosikkini sarjakuvahahmojen joukossa. Akun onnistumiset ja epäonnistumiset ja niitä seuranneet tunteenpurkaukset tekevät siitä todella kiinnostavan. Aku nousee aina uudestaan, vaikka olisi jo pelin menettänyt. Vaikka Hannun onnea ei voi millään päihittää, Aku jaksaa uskoa, että seuraavalla kerralla hän kyllä tuon onnenhanhen voittaa. Se jos mikä on hieno esimerkki periksiantamattomuudesta ja uskosta itseen. 

Heijastin luokan valkokankaalle Aku Ankan ilmeitä täynnä olevan kuvan. Oppilaat saivat aluksi tutkailla ja kokeilla ilmeitä itsekseen. Sen jälkeen ilme esitettiin parille, joka pyrki matkimaan näkemäänsä ilmettä ja arvaamaan, mistä Akun ilmeestä oli kyse.

Koko ryhmän still-kuva
Jokainen oppilas valitsi itselleen suosikin Akun ilmeistä. Merkistäni oppilaat jähmettivät yhtä aikaa valitsemansa ilmeen kasvoilleen. Näpsäisin kännykälläni kuvan näin muodostuneesta koko ryhmän still-kuvasta. Tarkastelimme kuvaa dokumenttikameran välityksellä valkokankaalta ja vertailimme luokkamme ilmeitä Akun vastaaviin.

Vastakohdat
Poimin oppilaiden ilmeistä vastakohtapareja (esim. iloinen - surullinen, innostunut - tylsistynyt, rohkea -pelokas) ja pyysin oppilaita vuorollaan esittämään ilmeensä muille vastakohtaparinsa kanssa. Keksimme yhdessä erilaisia tunnetiloja esittäville oppilaille vuorosanat, jotka kirjoitin vastakohdiksi jähmettyneiden oppilaiden pään yläpuolelle puhekupliin. Puhekuplat myös luettiin ja esitettiin tilanteeseen ja ilmeeseen sopivalla tavalla.

Hetken merkitseminen (selfiet)
Lopuksi annoin oppilaille tehtäväksi valita jokin tunnillamme tapahtuneista asioista, joka jäi mieleen. Oppilaan tuli jähmettyä selfieksi, jonka ilme ja eleet kuvastivat tätä kyseistä hetkeä. Vaikka meitä suomalaisia usein kuvaillaan "mollisävyisiksi" ihmisiksi, ainakin oppilaistani on luokassani nähtyjen selfieiden perusteella kasvamassa uusi "duurisukupolvi". Suuri osa oppilaista vangitsi tunniltamme riemun ja onnistumisen hetken selfieensä.

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Ope, leikitään taas hedelmäsalaattia

Niin, tänään taas leikittiin. Ja kuten otsikossa jo vihjasin, hedelmäsalaattia jälleen kerran. Hedelmäsalaattia on leikitty luokissani lukemattomia kertoja ja aina uudestaan sitä toivotaan. Tällä en yritä sanoa, että kyseinen leikki olisi se leikki, jota kaikkien tulisi leikkiä. Suosittelen kuitenkin kokeilemaan hedelmäsalaattia, sillä kyseinen paikanvaihtoleikki tuntuu olevan ainakin minun oppilaitteni suuressa suosiossa vuodesta toiseen.

Itse sain ilon leikkiä hedelmäsalaattia ensimmäistä kertaa puhe- ja ilmaisukasvatuksen erikoistumisopinnoissani 90-luvun puolivälissä. Leikki varmasti on ollut olemassa jo kauan ennen sitä, minä vain en juurikaan koulutaipaleellani päässyt leikkimään oikeastaan mitään ennen draamaopintoja. Hedelmäsalaatti teki minuun vaikutuksen heti ensimmäisellä kerralla. Se on helppo oppia, joten leikki lähtee toimimaan oikeastaan heti. Leikissä on sopivasti liikettä, mutta ei kuitenkaan liikaa. Osallistujille on omat paikat, joten leikki pysyy rajatulla alueella. Hedelmäsalaattia on myös vaivatonta varioida eri oppiaineisiin sekä aiheisiin. Ehkäpä juuri siksi olen aina pitänyt hedelmäsalaatista ja kyseinen leikki kulkee edelleen mukanani luokasta luokkaan.

Hedelmäsalaatti
Leikissä istutaan piiriin asetetulla tuoleilla. Osallistujat jaetaan hedelmäryhmiin, joita on muutamia erilaisia, esim. appelsiinit, banaanit, omenat ja mandariinit. "Hedelmät" istuvat tuoleillaan ja yksi osallistujista seisoo piirin keskellä huutamassa vuoronperään eri hedelmiä. Kun ilmoille kajahtaa esim. omenat, kaikki kyseiseen ryhmään kuuluvat oppilaat nousevat ylös tuoleistaan ja vaihtavat paikkaa. Piirin keskellä seissyt "huutaja" yrittää myös päästä istumaan yhteen juuri vapautuneista tuoleista. Mikäli hän onnistuu, huutajaksi jää se osallistujista, joka ei löytänyt itselleen istumapaikkaa. Kun huudetaan "hedelmäsalaatti", kaikki penkeillä istuneet hedelmät vaihtavat paikkaa. Hedelmäsalaatti -leikki muotoutuu moneksi. Leikkiä voi käyttää esim. maantieteen harjoittelussa, jolloin jokainen oppilas saa hedelmien sijasta itselleen oman maan. Opettajan huutaessa eri maanosia, oppilas vaihtaa paikkaa, mikäli hänen maansa kuuluu kyseiseen maanosaan. Kaikki oppilaat vaihtavat paikkaa huudolla: "maapallo". Ympäristötiedon tunneilla leikki taas toimii eläinten luokittelussa nimellä eläintarha. 

Leikkiä opeteltaessa on hyvä tehdä muutama harjoituskierros todella hitaalla vauhdilla. Leikkivauhdin säilyessä rauhallisena pystyy helpommin välttämään mahdolliset säntäilyt ja törmäilyt. On myös hyödyllistä sopia jo ennakkoon, kuinka toimitaan tilanteessa, jossa vapaalle paikalle saapuu useampi oppilas yhtä aikaa. Näin pystytään kesken leikin tiimellyksen ratkaisemaan helpommin kenelle paikka kuuluu.

Alkuperäisen hedelmäsalaatin piirimuodostelman rakentaminen vaatii luokassa yleensä aina järjestelyjä. Pulpettien ja tuolien siirtelyn vuoksi välillä itsekin harkitsen vielä toisen kerran alanko roudaamaan leikkitilaa luokkaani. Olenpa kuullut, että jollain opettajalla leikkimisen aloittaminen koulussa "kaatuu" juuri tilanahtauteen ja ajan puutteeseen.

Minä en ainakaan pulpetteja ryhdy siirtelemään. Siihen ei kerta kaikkiaan ole aikaa ja selkäkin siinä voi venähtää!

Ei hätää, hedelmäsalaattia niin kuin monia muitakin leikkejä voi tehdä myös omilla paikoilla. Liikkuminen pulpettien välissä tosin vaatii hidasta vauhtia. Ja sehän sopii, hidastempoinen leikki on helpommin open ohjattavissa eikä se niin helposti "karkaa käsistä" liiallisen vauhdin ja sen mukana tuoman mahdollisen villiintymisen vuoksi.

Matikkasalaatti
Luokassani oppilaat istuvat pareittain pulpettiensa ääressä. Kerroin jokaiselle oppilaalle numeron, jonka hän painoi mieleensä. Ohjeistin oppilaita myös nostamaan omaa numeroaan vastaavan määrän sormia pystyyn. Kun sanoin: "Ykköset ja kolmoset", kaikki oppilaat, joiden luku on yksi tai kolme nousivat ylös tuoleistaan ja vaihtoivat paikkaa. Päästyään uuden parin viereen, oppilas ja hänen uusi parinsa näyttivät toisilleen sormensa ja laskivat lukunsa yhteen. Kun sanoin: "Matikka", kaikki oppilaat vaihtoivat paikkojaan. Useimmiten matikkasalaatissa numeroiksi riittävät luvut yhdestä kymmeneen, jolloin oppilas voi käyttää sormiaan muistin tukena. Suuremmilla ja vaikeammilla numeroilla voi käyttää halutessaan myös oppilaille jaettavia muistilappuja. Aiomme leikkiä matikkasalaattia myös kertolaskuilla, kunhan olemme päässeet matematikassa niin pitkälle.

Kirjainsalaatti, tavusalaatti
Kun luokkani opetteli lukemista, teimme matikkasalaatin tyylistä leikkiä kirjaimilla. Jaoin jokaiselle oppilaalle yhden, lapulle kirjoitetun kirjaimen. Merkistäni esim. kaikki luokan A-oppilaat ja U-oppilaat nousivat ylös ja vaihtoivat paikkaa. Kun uusi paikka oli löytynyt, oma kirjain yhdistettiin vieruskaverin kirjaimen kanssa ja syntynyt tavu luettiin yhdessä. Leikissä kannattaa jakaa oppilaille enemmän vokaaleja, jotta luettavia tavuja syntyisi helpommin. Lisäksi konsonanttioppilaita kannattaa ohjeistaa vaihtamaan samanaikaisesti paikkojaan, jottei syntyisi vaikealukuisia vain konsonanteista muodostuvia tavuja. On huomattavasti helpompi lukea tavuja AS tai OO kuin tavuja SK tai KK. Lukutaidon karttuessa aiempaa leikkiä voi leikkiä myös tavulapuilla. Oppilaiden vaihtaessa paikkojaan tavulaput yhdistetään uuden vieruskaverin kanssa ja muodostuneet sanat luetaan yhdessä.

Yhdyssanasalaatti
Yhdyssanoja saa keksittyä ja harjoiteltua myös leikkimällä samaa leikkiä. Jaoin oppilaille sanalappuja, joihin itse olin kirjoittanut lyhyitä, helppolukuisia substantiiveja. Osa sanoista oli eläimiä, osa kulkuneuvoja, osan ollessa kasviksia ja osan erilaisia esineitä. Jakaessani lappuja pyysin oppilasta lukemaan lapussa olevan sanan ääneen. Näin varmistin, että jokainen tietää varmasti, mitä lapussa lukee. Kun oppilaat ohjeitteni mukaan vaihtoivat paikkojaan, he saivat sanalappunsa uuden luokkaverin lapun viereen. Näin luokassa syntyi vieruskavereiden pulpeteille monenlaisia uusia, hauskoja ja jopa entuudesta tuntemattomia yhdyssanoja. Oletko esimerkiksi ennen kuullut moottoridödöstä tai rakettiluistimista? Uusista yhdyssanoista saa aikaan monenlaista keskustelua sekä uusia leikkejä ja esityksiä, joissa juuri keksittyjä asioita pääsee kokeilemaan.

Lausesalaatti
Tässä leikissä jaoin luokkaani neljää eri väriä olevia lappuja. Punaisissa lapuissa luki sana, joka vastasi kysymykseen: mikä? Keltaisissa lapuissa sana vastasi taas kysymykseen: mitä tekee? Vihreiden lappujen sana vastasi kysymykseen: millainen? ja sinisten lappujen kysymykseen: missä? Ohjasin saman pöydän ääreen istumaan neljä oppilasta, yhden kutakin väriä. Jokainen pöytäryhmä muodosti sanalapuillaan lauseen, joka luettiin yhdessä muulle luokalle. Pyysin aluksi keltaisia vaihtamaan paikkaansa, sitten punaisia jne. Aina paikanvaihdon jälkeen pöytäryhmissä muodostettiin lapuista lauseet ja luettiin ne. Kun sanoin: "Lausesalaatti", kaikki oppilaat vaihtoivat paikkojaan. Oppilaiden tuli leikin kuluessa huolehtia, että jokaisessa pöydässä oli aina yksi punainen, yksi keltainen, yksi vihreä ja yksi sininen lappu.

Oppilaat voivat myös itse keksiä ja kirjoittaa lappuihinsa leikissä tarvittavat sanat. Muistutan oppilaille, että keksittävät sanat voivat olla aivan tavallisia ja autan tarvittaessa sanojen keksimisessä. Olen nimittäin huomannut, että lapsi ei aina välttämättä onnistu saamaan mitään paperille, varsinkin kun hän haluaa keksiä oikein mojovan ja ehkä hauskankin sanan. Kannattanee myös vielä tarkistaa ettei lapuista löydy sanoja, jotka eivät sovi lasten suuhun.

Muuttopäivä (sateenkaari)
Liikuntatunnilla kokeilimme alunperin muuttopäivä -nimellä kulkenutta leikkiä, jota varioimme muistuttamaan hedelmäsalaattia. Merkitsin joukkuenauhoilla kentälle sinisiä, punaisia, keltaisia ja vihreitä "pesiä" muutaman metrin etäisyydelle toisistaan. Pyysin jokaisen pesän luo kaksi oppilasta ja kerroin, että heidän varpaankärkensä tulisi koskettaa pesän eli maassa olevan nauhan reunaa. Kun sanoin jonkun pesän värin, esim. "keltainen", kaikkien keltaisissa pesissä olleitten oppilaiden tuli muuttaa toiseen, juuri vapautuneeseen pesään. Sateenkaari -huudolla kaikki oppilaat irtautuivat pesistään ja muuttivat toiseen. Kokeilimme leikkiä erilaisilla liikkumistavoilla: kävellen, hölkäten, hiipien kuin kissat, pomppien kuin puput, suurena kuin jättiläiset, pienenä kuin puolukat, leijaillen kuin höyhenet jne.

Rytmisalaatti (beatbox)
Musiikintunnilla harjoittelimme oppilaiden kanssa tahdin mittaisia rytmejä. Taputettuamme rytmit yhdessä jaoin jokaiselle oppilaalle yhden rytmeistä paperilapulle kirjoitettuna. Samanlaiset rytmit oli kirjoitettu samanväriselle paperille. Rytmit olivat seuraavat: 1) taa, tauko, ti-ti, tauko (keltainen),      2) tauko, taa, tauko, taa (vihreä), 3) ti-ti, ti-ti, ti-ti, ti-ti (punainen), 4) taa, ti-ti, taa, taa (sininen).
Ykkösrytmissä käytettiin rytmisanana äännettä "p", kakkosrytmissä äännettä "t", kolmosrytmissä "ts" ja nelosessa äännettä "k". Oppilaat vaihtoivat paikkaa rytmiensä kanssa antamieni ohjeiden mukaisesti niin, että vierekkäin oli aina kaksi eri väristä rytmiä. Oppilaat aloittivat oman rytminsä parin kanssa antamani lähtölaskennan jälkeen yhdenaikaisesti. Samalla kun parit toistivat rytmejään kahdestaan, luokan täytti oppilaiden yhdessä ilmoille beatboxaama rytmimaisema.

Oppilaitteni reaktiot ensimmäisten hedelmäsalaattiemme jälkeen olivat juuri sitä, mitä toivoisi kuulevan useammin koulutunneilla. 

Ope, tehää tää uudestaan!

Lapset usein haluavat leikkiä samoja, tutuiksi tulleita leikkejä uudestaan ja uudestaan. Tuttuun ja hyväksi havaittuun palaaminen kerta toisen jälkeen näkyy myös aikuisiässä. Kuinka monta kertaa olenkaan istunut samalla paikalla aamubussissa tuijottaen tutuiksi tulleita kanssamatkustajien niskoja tai syönyt hyvinkin tutunmakuisia muroja samalta lautaselta lempilusikalla aamusta toiseen.

Leikki, mikä on opittu yhdessä alkuopetuksessa, saattaa innostaa oppilaita siis vielä alakoulun loppumetreillä. Toki leikkiä on saatettu säätää ja muokata ikäryhmälle paremmin istuvaksi esim. muuttamalla leikissä mukana olevat oppisisällöt ikäryhmän mukaan. Ykkösluokan alussa leikkiin liittyvät esim. yhteenlaskut lukualueella 1-5 ja jonkun vuoden kuluttua ollaankin jo kertolaskuissa leikin idean pysyessä muuten samana. Myös äidinkielen, liikunnan, musiikin tunneille leikki sopii ja on muunneltavissa vaivattomasti oppilaiden taitojen ja oppitunnin tavoitteiden mukaiseksi. Hedelmäsalaattia leikkivät toki vielä aikuisetkin, kuten itsekin tein opiskeluaikoinani. Kyseinen leikki toimii mainiosti opettajaryhmien leikki- ja draamakoulutuksen lämmittelyleikkinä, ollaanpa sitä joskus leikitty opettajakollegoiden kanssa raskaan työpäivän jälkeen ennen opettajankokousta.